fbpx
Valitse sivu

”Anteeksi mikä?” oli ensimmäinen reaktioni kun kuulin sanan kiintymyssuhde. Oletin sillä olevan jotain tekemistä lasten kasvattamisen kanssa, ja olin siinä sekä aivan oikeassa että totaalisen väärässä.

Kiintymyssuhde on tosiaan lapsen ja hänen huoltajansa välinen tunnesuhde, joka syntyy lapsen ja aikuisen välisestä vuorovaikutuksesta, aivan kuten ajattelinkin. Lapsi muodostaa ensimmäisen suhteensa äitiin tai muuhun häntä ensisijaisesti hoitavaan henkilöön. Mutta se mitä en tiennyt on, että lapsuudessa kehittynyt kiintymyssuhde vaikuttaa myös aikuisiän vuorovaikutustaitoihimme ja etenkin parisuhteisiin.

Jos haluat hyvän parisuhteen, on välttämätöntä tajuta mikä puolisossa ärsyttää.

Jari Sinkkonen

Ottaen huomioon traumaattisen lapsuuteni, ymmärsin nopeasti kiintymyssuhdeteoriaan perehdyttyäni omaa käytöstäni parisuhteissa – kiinnityn nopeasti ja lujasti. Minulla on ollut 2 pitkää parisuhdetta ja muistan molemmissa ajatelleeni, että vaikka koko maailma kaatuisi ympäriltäni, niin kauan kun tämä ihminen on rinnallani, selviän mistä vain. Jo ensimmäisen suhteen päättyessä kävi ilmi että tuo ajatus toimii myös toisinpäin, jos tämä suhde tosiaan nyt päättyy minä kuolen, en mitenkään selviä tästä hengissä (ja siltä minusta tuntui aivan kirjaimellisesti). Silloinkin 22-vuotiaana, ensimmäisen parisuhteeni tullessa tiensä päähän, harhailin silloisen koirani Emman, keltaisen labdarorinnoutajan kanssa pitkin metsiä ja pusikoita itkemässä silmät päästäni, miettien mikä olisi nopein ja kivuttomin tapa päättää päiväni. Esteeksi muodostui koirani (luojan kiitos), en tiennyt miten hänelle kävisi jos minua ei enää olisi. Hän piti minut pelkällä olemassa olollaan hengissä.

Kiintymyssuhde on tavallaan periytyvää, sillä myös vanhemmillamme on kiintymystyylinsä jota hän heijastaa lapseensa. Minun vanhempani olivat joko ristiriitaisesti tai välttelevästi kiintyviä – sanoisin enemmän jälkimmäistä kuin ensimmäistä.

Kiintymyssuhtetyylejä on 4 – turvallinen, välttevä, ristiriitainen ja jäsentymätön. Eri tutkijat luokittelevat turvattomia kiintymyssuhteita hieman eri tavoilla, tässä yksi jaottelu:

Turvallisen kiintymyssuhteen avulla ihminen oppii säätelemään tunteitaan, rauhoittamaan itseään ja kurottumaan toisiin niin ilon kuin hädän hetkellä. Lapsen tarpeisiin on vastattu ja hänet on nähty ja huomioitu. Aikuisena turvallisesti kiinnittyneen on helppoa muodostaa emotionaalisia suhteita toisiin. Hänen on helppo etsiä turvaa läheisiltä ja ottaa vastaan rakkautta. Itsenäisyys ja riippumattomuus eivät nekään tuota vaikeuksia, kun osaa myös luottavaisesti sitoutua. Turvallisesti kiinnittyviä on noin puolet aikuisista.

Välttelevästi kiinnittyvällä on vaikeuksia luottaa toisiin, hän pysyy etäällä. Lapsen perustarpeista on huolehdittu, mutta negatiivisesta tunneilmaisusta on todennäköisesti rangaistu. Lapsi oppii siihen, että on pärjättävä yksin, ja välttelevästi kiinnittyvästä voi kehittyä todellinen supersuorittaja. Aikuisena perheen ja työelämän yhdistäminen voi olla haastavaa, koska työ saattaa mennä perheen edelle. Välttelevää kiintymyssuhdetta tavataan meillä enemmän kuin toisissa kulttuureissa.

Ristiriitainen kiintymyssuhde syntyy epäjohdonmukaisesta vanhemmuudesta. Vanhemman käytös ei ole ennustettavaa, mikä saa lapsen olemaan jatkuvasti varuillaan. Lapsen itkiessä vanhempi saattaa lohduttaa – tai suuttua. Loogisuus puuttuu täysin. Lapsi saattaa vetäytyä tai päinvastoin heittäytyä aggressiiviseksi saadakseen huomiota. Aikuisena ristiriitaisesti kiintyneen voi olla hankalaa ilmaista tunteitaan, koska toisten tunteet ovat jatkuvasti mielessä. Hän yrittää vältellä konflikteja viimeiseen asti. Parisuhteessa se voi näkyä vaihtelevana ja kaoottisena käyttäytymisenä vuoroin lähestyen ja vuoroin vältellen puolisoa ristiriitaisilla tavoilla.

Jäsentymätön kiintymyssuhde muodostuu yleensä traumaattisissa kasvuolosuhteissa. Lapsi ei löydä tiettyä kiintymystyyliä, joka toimisi. Perheessä voi olla esimerkiksi alkoholismia ja väkivaltaa ja vanhempien vaarallisuus aiheuttaa lapsessa traumarektioita.

Omien käytös- ja toimintatapojen muuttaminen on vaikeaa, sanotaan usein. Ja kyllähän se onkin, ei sitä voi kiistää. Helpommaksi se tosin tulee jos ymmärtää hieman prosessia, ja toistot, tässäkin asialla niillä on merkityksensä, taitavaksi tulee toistojen kautta.

Todellinen henkinen kasvu ei tapahdu kursseilla, luennoilla tai kirjoista lukemalla vaan niissä hetkissä, jolloin saa itsensä kiinni toistamassa sitä vanhaa tuttua kaavaa joka ei vie tälläkään kertaa sen pidemmälle kuin edelliset yritykset. Silloin voi nimittäin valita toisin. Voisi siis sanoa, että ensimmäinen askel on ymmärtää hieman omaa toimintaansa, ja tiedostaa miksi toimii kuten toimii, se on edellytys tuloksettoman kierteen katkaisemiselle.

Ihmisaivoja ei ole viritetty etsimään onnea, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Kaikkihan me halutaan olla onnellisia, joten miksi se ei muka olisi aivoilla listalla ykkösenä? Siksi, että onnellisuus ei ole henkiinjäämisen edellytys. Sen sijaan tuttu ja erityisesti turvallinen usein on, ja sitä aivot on viritetty etsimään.

Tämän seikan opittuani ymmärsin aika monta asiaa omassa käyttäytymisessäni huomattavasti paremmin. Omalla kohdallani tämä seikka nousee esiin erityisesti parisuhteissa – vedän puoleeni miehiä, joilla on yksi yhteinen piirre – taipumus hylkäämiseen / emotionaaliseen estyneisyyteen tai muuten vain poissaolevuuteen.

Niin järjettömältä kuin se kuulostaakin, se tuntuu minun aivojeni mielestä tutulta ja turvalliselta koska tiedän, miten homma toimii, olen niin tottunut siihen jo lapsuudesta asti. Tätä kutsutaan anxious – avoidant -trapiksi.

Termi tulee siitä tosiseikasta, että ristiriitaisesti / jäsentymättömästi ja välttelevästi kiinnittyvät vetävät toisiaan usein puoleensa, sillä heidän kiintymystyylinsä ruokkivat toinen toisiaan epäterveellä tavalla. Minun aivoni saavat eräänlaista mielihyvää kohdatessaan potentiaalisen puolisoehdokkaan joka ei ole saatavilla vaan ovat taipuvaisia jonkinlaiseen hylkäämiseen kun taas vältteävästi kiinnittyvän aivot saavat mielihyvää henkilöstä, joka on taipuvainen takertumaan. Silloin välttelevästi kiinnittyvä saa hyvän syyn vetäytyä takavasemmalle, kuten hänelle tuttua on. Hänen luontainen käytösmallinsa on pitää ihmiset käsivarren mitan päässä itsestään.

Minä löysin itseni jatkuvasti tuosta loopista toistamasta samaa vanhaa kaavaa.

Well hello there, you look like a bad decision, come on over here!

Turvattoman kiintymystyylin omaavan olisi parasta löytää turvallisesti kiinnittyvä kumppani. Karu fakta tosin on, että he vaikuttavat usein turvattoman kiintymystyylin omistajasta tylsiltä, sillä he eivät herätä samanlaista tuttuuden tunnetta ja stressihormonimyrskyä (joka on yhdenlainen palkkio aivoille sekin) kuin välttelevät.

Kiintymystyylejä opiskeltuani olen tullut siihen tulokseen, että parasta minulle, turvattomasti kiinnttyvälle olisi löytää turvallisesti kiinnittyvä kumppani. Tämä ei kuitenkaan saa olla ainoa kriteeri, luonnollisesti, vaan loppujen lopuksi kokonaisuus ratkaisee. Tärkeintä on, että tiedän itse omat heikot kohtani asian tiimoilta ja osaan kommunikoida ne auki. Se riittää.