Rebirth

Olin ajatellut kirjoittaa ihan muusta mutta tänään kirjoitankin näemmä siitä, miltä tuntuu syntyä uudelleen. Tulla kotiin. Se ei nimittäin ole pelkkää helppoa, höttöistä hattaraa vaan myös luopumisen tuskaa, ja ihan konkreettista itkua siitä, ettei oikein tiedä miten tässä uutena minuna ollaan. Siksi päädyin kirjoittamaan tänään tästä koska aamulla itketti. Itketti luopua vanhasta, Lue lisää…

Murenemisen pelko

Vilkaisen lämpömittaria tehdessäni lähtöä aamukävelylle koiran kanssa. 16 astetta lämmintä. Eniten tänä vuonna, tuumin ja alan miettiä pukeutumistaktiikkaa. Treenitrikoot, toppi ja pitkähihainen paita jonka voi tarvittaessa riisua kesken lenkin ja kietaista vyötärölle. Olen tyytyväinen valintoihini, sidon likaiset hiukseni kiinni, lippiksen päähän ja etsin aurinkolasit ja avaimet. Helvetti, koiran namit. Huokaisen Lue lisää…

Ei, kaikki eivät ole k*sipäitä, sinä vain et usko ansaitsevasi parempaa

Juuri nuo otsikon sanat lausuin jokin aika sitten ystävälleni ja samalla tajusin, että minun näemmä tarvitsee kuulla ne itsekin. Olen ollut joskeenkin vakuuttunut jo pitkään, että jokainen eroni jälkeinen deittikumppanini tulee kirjoittamaan jonkinlaisen luvun elämääni (niin luonnollisesti myös parisuhteeni). Olen antanut jokaiselle lempinimeni (se on tapanani oikeastaan muutenkin, jos olen Lue lisää…

”Minä olen tässä, mitä tarvitset juuri nyt?”

Joinain päivinä mikään ei tunnu hyvältä, kaikki ärsyttää. Vaatteet iholla, ilmavirta hiuksissa, kahvin maku suussa. Voittavin tunne on tyytymättömyys ja sisältäpäin nakertava ahdistus. Tunnetyhjiö vetää puoleensa, keho on jännittynyt ja täynnä energiaa mutta täysin jähmettynyt ulkoapäin. Niinä päivinä en edes yritä muuttaa sitä tunnetta, niin houkuttelevaa kuin se saattaisikin olla, Lue lisää…

Kipu on kompassi

Nojaan taaksepäin, painan pääni sohvan selkänojaa vasten ja suljen silmät. Hengitän syvään, niin syvään kuin siinä hetkessä kykenen, annan vatsan pullistua ja puhallan ulos hitaasti, hieman vastustaen huulten välistä, kuin puhaltaisin ilmapalloa täyteen (nimenomaan hieman vastustettu, hidas uloshengitys rauhoittaa hermostoa). Annan koko kehoni pehmentyä, ottaa vastaan, antautua, vajota. Kuin kelluisin Lue lisää…

Sinulla on lupa

Kiltit tytöt eivät itke eivätkö varsinkaan kiukuttele – maailman huonoin neuvo ikinä mutta näin minulle lapsena opetettiin. Kun en paremmasta tiennyt, tietysti tein kuten käskettiin – käperryin sisäänpäin. Itkin ja surin alkuun itsekseni, mutta lopulta en enää lainkaan – lakkasin tuntemasta mitään. Totesin, että näin on hyvä, itse asiassa paljon Lue lisää…

Silloin kun sinun vähiten tekee mieli pyytää apua, tarvitset sitä kaikkein eniten

En koskaan kertonut (kenellekään mitään). Olin niin tottunut siihen, ettei kukaan välitä, ketään ei kiinnosta eikä apua/tukea ole saatavilla etten nähnyt kertomisessa mitään pointtia. Sen sijaan pärjäsin. Pärjäsin, selvisin ja sinnittelin – itsekseni, ja koin oloni yksinäisemmäksi kuin koskaan. Mutta totuushan on, että jos ei kerro kenellekään, riistää muilta mahdollisuuden Lue lisää…