fbpx
Valitse sivu

By Katja K

tervetuloa

My Story

Joskus se, minkä luulee olevan kaiken loppu, onkin uusi alku.

Silloin kun elämä heittää eteen pieniä ja myös niitä jättiläissuuren vuoren kokoisia vastoinkäymisiä, ei ensimmäisenä ole mielessä, että ”Kas, kuinkahan tämä kehittää minua ihmisenä?” 

Se kuitenkin on yksi tärkeimpiä tehtäviämme – kasvaa ihmisenä. Minä koin aivan liian pienenä lapsena aivan liian paljon liian suuria asioita. Niiden, ja myöhemmin aikuisiällä syntyneiden solmujen avaamiseen olen käyttänyt nyt vuosia. Kaikesta ikävyydestä, jopa kauheudesta huolimatta trauma mahdollistaa voimaannuttavan, jopa kauniin kasvutarinan. 

Yksi ikävimmistä puolista tässä kaikessa on kuitenkin ollut se, että trauman, ikävien tapahtumien ja surujen sattuessa kohdalle olen aina tuntenut olevani niiden kanssa yksin, maailman ainoa. 

Myös häpeä tuli tutuksi. Järjen tasolla toki ymmärsin, etten ollut maailman ainoa jonka lapsuus oli traumatisoiva tai avopuoliso petti ja jätti, mutta silti minusta tuntui siltä. Häpeä ja yksinäisyyden tunne tällaisten asioiden äärellä on hyvin musertavaa – se kertoo ennestään jo kipeät asiat sadalla. 

Tämä sivusto onkin siis syntynyt oman kasvutarinani ympärille. Sen lisäksi, että haluan oman tarinani avulla jakaa tietoa traumoista ja henkisestä kasvusta, haluan myös hälventää niihin voimakkaasti liittyvää häpeää ja yksinäisyyden tunnetta. 

Minä haluan sinun kuulevan ne sanat, joita itse olisin lukemattomia kertoja kipeästi toivonut kuulevani: 

 

  • Sinä riität
  • Sinä et ole yksin
  • Sinä kuulut joukkoon  
{

There will come a time when you believe everything is finished. That will be the beginning.

– Louis L’amour

blogi

Missä tahansa muualla mieluummin

Olin 39-vuotias kun erosin pitkästä, yli 15 vuotta kestäneestä parisuhteestani. Maaliskuun toisen päivän aamu vuonna 2020 valkeni kauniina aurinkoisena pakkasaamuna, ja olisin viettänyt sitä mieluummin tehden mitä tahansa muuta kuin mitä sillä hetkellä tein – kannoin...

Silloin kun sinun vähiten tekee mieli pyytää apua, tarvitset sitä kaikkein eniten

En koskaan kertonut (kenellekään mitään). Olin niin tottunut siihen, ettei kukaan välitä, ketään ei kiinnosta eikä apua/tukea ole saatavilla etten nähnyt kertomisessa mitään pointtia. Sen sijaan pärjäsin. Pärjäsin, selvisin ja sinnittelin - itsekseni, ja koin oloni...

Supersuorittamisen lyhyt (mutta täydellinen) oppimäärä

Nyt kun vuonna 2021 katson elämääni noin 15 vuotta taaksepäin, en ymmärrä miten olen selvinnyt. Miten ihmeessä jaksoin käydä kokopäivätöissä silloinkin, kun migreenikohtauksia oli keskimäärin 18-12 kuukaudessa ilman sairauspoissaoloja (olin koko 10 vuoden urani aikana...

Suorittajan rooliin ei synnytä, siihen kasvetaan

Satoi kaatamalla vettä ja oli pimeää, juuri niin pimeää kuin alkusyksyisenä sateisena iltana olla voi. Selailin hajamielisesti lääkärinlausuntoa, ja silmiini pisti lauseenpätkä "... kokee uupuneensa jokaisessa työpaikassaan...". Aloin miettiä, olenko todella sanonut...

Trauma ja mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Tajusin sen sillä samalla hetkellä kun lääkärini rauhallisesti lempeällä äänellä kysyi "Mitä sinulle on tapahtunut aiemmin elämässäsi?". Sillä hetkellä asia aukeni edessäni niin kirkkaana, etten yksinkertaisesti enää voinut olla näkemättä sitä. Istuin olohuoneen...

Trauma, minullako?

Olin aina luullut olevani vain jotenkin outo, omituinen ja minä nyt "en vain pitänyt ihmisistä". Luulin olevani introvertti, en kovinkaan sosiaalinen ja omissa oloissani viihtyvä. Kun aloin kesällä 2020 selvitellä asioita ensin itsekseni ja lääkärin kanssa, sekä...